Olemme vuonna 11.3.1971 perustettu, aktiivinen kalastajaseura, johon kuului vuoden 2018 lopulla 193 jäsentä.
Järjestämme vuosittain pilkkikilpailut ja Limingan jakokunnan vesiosuuksien huutokaupan.
Istutukset
25.9.2024. Liminkajokeen on nyt istutettu kirjolohia, joiden pyynti on rajoitettu 2 kpl vuorokaudessa per henkilö
Istutamme kaloja Liminganlahdelle, Temmes- ja Liminkajokeen. Vuonna 2018 istutimme 613 000kpl Vaellussiikaa Temmesjokeen, mutta valitettavasti Liminkajoen vesitilanteen takia nieriän istutus ei ollut mahdollista.
Nieriän istutus Liminkajokeen tehdään vesitilanteen mukaan. Vaellussiian istutus Temmesjoki/Lahti. Seura ei enää järjestä pyydystysmerkkejä vaan jokaisen tulee itse merkitä pyydykseensä. Merkistä tulee löytyä omistajan nimi ja osoite tai puhelinumero
Alueet
Limingan Kalastajaseuralle on vuokrattu kalastusoikeudet Limingan jakokunnan (n. 150 ha) ja Ison-niityn lohkokunnan (n. 1500 ha) vesialueille. Näin esim. Liminka- ja Temmesjoki sekä Nuolua-järvi kuuluvat pyyntialueisiimme.
Vinkki: Lisäksi alueella sijaitsee VaPon lintujärvi Hirvinevalla, jossa VaPo ei vaadi kalastuslupaa, ja näin siellä saa esim. virvelöidä valtion kalastuksenhoitomaksulla.
Lippoaminen
Seuran alueella saa lipota vapaasti Suomen lain rajoissa, eli se on sallittua maalta tai kiinteältä rakenteelta, mutta ei veneestä.
Lapin ELY-keskus myöntää kalastuslain (379/2015) 47 §:n nojalla Limingan Kalastajaseuralle luvan kalastuslaista ja asetuksesta poiketen vaellussiian lippokalastukseen Temmesjoessa vuosittain lokakuun alusta marraskuun 10. päivään. Päätös on voimassa 10.11.2027 saakka.
Seuran johtokunta ja Sihteeri
Johtokunta:
- Puheenjohtaja Pekka Harjapää
- Rahastonhoitaja Pentti Halonen
- Sihteeri Eero Järvelin
- Risto Sutela
- Pentti Jokikokko
- Jyrki Oikarinen
- Matti Sarkkinen